Valtion rahaa väestönsuojan kunnostamiseen

Väestönsuojat kuntoon – avustuksella, määräajalla vai molemmilla?

Suomen väestönsuojat ovat vuosikymmenten aikana rakennettu kansallinen turvallisuusinvestointi. Arvioin niiden arvoksi lähes viisi miljardia euroa. Näin merkittävän omaisuuden toimintakunnosta on huolehdittava.

Suojan olemassaolo ei yksin riitä. Sen ilmanvaihdon, suodatuslaitteiden, ovien, luukkujen ja muiden varusteiden pitää toimia. Suoja on myös pystyttävä ottamaan käyttöön suunnitellulla tavalla.

Korjauspykälä ei ole riittänyt

Vuoden 2011 pelastuslakiin sisällytettiin väestönsuojan kunnostamista koskeva 72 §. Sen mukaan myös väestönsuoja on kunnostettava, kun rakennuksessa tehdään laissa tarkoitettu rakennuksen rakentamiseen verrattava korjaus- tai muutostyö tai käyttötarkoituksen muutos.

Oman kokemukseni mukaan tämä korjauspykälä ei ole noin 15 vuoden aikana purrut riittävän hyvin. Kunnostaminen on sidottu rakennuksen muuhun merkittävään korjaamiseen, eikä tämä ole saanut suojien uudistamista tarpeeksi laajasti liikkeelle.

Väestönsuojan kunnostamisen ei pitäisi joutua odottamaan rakennuksen seuraavaa suurta peruskorjausta. Suojan toimintakunto on itsenäinen turvallisuuskysymys.

Vahvat rakenteet säilytetään, tekniikka uudistetaan

Vanha väestönsuoja ei tarkoita rakenteellisesti heikkoa suojaa. Osa nyt kunnostettavista suojista on rakenteiltaan jopa nykyisiä suojia lujempia. Niiden vahvat rakenteet kannattaa säilyttää ja hyödyntää.

Kunnostamisen painopiste on erityisesti ilmanvaihdon ja suodatuslaitteiden sekä muun vanhentuneen tekniikan modernisoinnissa. Samalla tarkastetaan esimerkiksi ovien, luukkujen ja läpivientien tiiviys sekä tarvittavien varusteiden kunto.

Vuoden 1972 alussa Suomessa oli 1 275 143 suojapaikkaa. Niistä B-luokan suojissa oli 160 772 ja C-luokan suojissa 838 672 paikkaa. Näiden kahden luokan osuus oli yhteensä noin 78 prosenttia silloisista suojapaikoista.

B-luokassa on paljon 150–300 henkilölle rakennettuja suojia. Yhden tällaisen suojan kunnostamisella voidaan parantaa kerralla huomattavan ihmisjoukon suojautumismahdollisuuksia. Historiallinen tilasto ei kerro näiden suojien nykyistä kuntoa, mutta se osoittaa vanhan suojakannan merkityksen.

Avustuksen rinnalle viiden vuoden määräaika

Valtion korjausavustus voisi saada liikkeelle tarpeellisia töitä, joita muuten siirretään vuodesta toiseen. Esimerkiksi 50 prosentin avustus jakaisi hyväksyttävät kunnostuskustannukset valtion ja kiinteistön omistajan kesken. Omistajan vastuu suojan kunnossapidosta säilyisi.

Toinen vaihtoehto olisi säätää lakiin kunnostusvelvoite määräajassa, esimerkiksi viiden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Velvoite koskisi suojan toimintakyvyn varmistamista ja tarpeellista tekniikan uudistamista. Kunnossa olevia, vahvoja rakenteita ei olisi syytä uusia.

Kunnostus perustuisi tarkastukseen ja sen perusteella laadittuun korjaussuunnitelmaan. Vaatimusten pitäisi ottaa huomioon suojaluokka, alkuperäiset vaatimukset ja erikseen määritellyt modernisointitarpeet. Työn valmistuttua varmistettaisiin, että suoja toimii.

Pidän avustuksen ja määräajan yhdistämistä perusteltuna. Määräaika asettaisi yhteisen tavoitteen, ja avustus auttaisi kiinteistöjen omistajia toteuttamaan työt. Viiden vuoden aikana olisi samalla huolehdittava yhtenäisistä ohjeista ja riittävästä tarkastus-, suunnittelu- ja urakointiosaamisesta.

Nyt avustetaan vain asuinrakennusten väestönsuojia. Myös muissa rakennuksissa olevien suojien toimintakunnosta on huolehdittava. Mahdollisen kunnostusvelvoitteen kattavuus ja avustuksen rajaus on siksi ratkaistava erikseen.

Mitä 10 000 euron avustus maksaa julkiselle taloudelle?

Valtion maksama avustus näkyy talousarviossa menona. Osa hankkeen rahasta palautuu kuitenkin veroina valtiolle ja kunnille.

Otetaan esimerkiksi väestönsuojan kunnostus, joka maksaa arvonlisäveroineen 20 000 euroa. Valtio avustaa hanketta 50 prosentilla eli 10 000 eurolla. Kiinteistön omistaja maksaa loput.

Laskelmassa oletetaan, että koko hankkeeseen sovelletaan yleistä 25,5 prosentin arvonlisäverokantaa eikä tilaaja voi vähentää veroa. Yleinen arvonlisäverokanta on 25,5 prosenttia.

Työn laskutushinnaksi arvioidaan 5 000 euroa, joka sisältyy kokonaishintaan. Se ei ole kokonaan palkkaa: mukana on arvonlisäveroa, työnantajan kuluja ja yrityksen muita kustannuksia. Tässä esimerkissä bruttopalkkojen määräksi oletetaan 3 000 euroa.

Palkoista oletetaan kertyvän valtiolle tuloveroa 10 prosenttia ja kunnalle 7 prosenttia. Nämä ovat havainnollistavia laskentaoletuksia, eivät todellisia työntekijäkohtaisia veroprosentteja.

Hankkeen hintaan sisältyvä arvonlisävero on:

20 000 × 25,5 / 125,5 = 4 063,75 euroa.

Näillä oletuksilla valtion 10 000 euron avustuksen nettokustannukseksi jäisi noin 5 636 euroa. Kun myös kunnan saama tulovero huomioidaan, valtion ja kunnan yhteenlaskettu nettokustannus olisi noin 5 426 euroa.

Avustuksen määrään verrattuna verotuloja kertyisi siis noin 46 prosenttia. Mahdollisia yritysten voitosta syntyviä verotuloja tai työttömyysmenojen säästöjä ei ole laskettu mukaan. Työn osuuden arvonlisävero sisältyy jo koko hankkeen arvonlisäveroon, joten sitä ei lasketa toiseen kertaan.

Laskelman ratkaiseva edellytys on, että hanke ja siihen liittyvä työ syntyvät avustuksen ansiosta. Jos kunnostus tehtäisiin muutenkin, sen verotulot kertyisivät ilman avustustakin. Laskelmassa ei huomioida hallintokuluja eikä muun työn tai kulutuksen mahdollista vähenemistä. Kyse on siten havainnollistavasta laskelmasta, ei tarkasta arviosta avustuksen kaikista talousvaikutuksista.

Tässä esimerkissä noin 5 400 euron julkisen talouden nettokustannuksella saataisiin aikaan 20 000 euron kunnostushanke. Sen tärkein tulos olisi toimintakuntoinen väestönsuoja.

Suomella on jo vahvat suojarakenteet. Nyt tarvitaan päätökset, joilla niiden tekniikka uudistetaan ja käyttövalmius varmistetaan.